Kannaksen retki 2005Karjalaan takaisinSukuseura järjesti viime keväänä retken Karjalan kannakselle. Matkan johtajana ja isäntänä toimi Markku Kuronen [HIITOLA 1+2]. Päämatkakohteina olivat Antrea ja Hiitola. Seuran sihteeri Janne Mykrä keräsi retkimuistelot talteen. Vain hieman vajaa kaksi vuotta ehti kulua sukuseuramme edellisestä matkasta suvun entisille asuinsijoille Karjalan kannakselle, kun jälleen istuttiin bussissa matkalla kohti esi-isien maita. Kaikki-aan 23 sukuun tavalla tai toisella kuuluvaa ”Mykrää” lähti reissuun helatorstain aamuyöllä 5.5.2005. Sinnikkäimmät matkaajat aloittivat menomatkan jo vuorokauden vaihtuessa Turun seudulta ja istuivatkin sitten seuraavat yli 18 tuntia bussissa ennen kuin saavuttiin määränpäähän Hiitolan asemakylään. Eihän tuo 18 tuntia toki pelkästään penkin lämmittämiseen kulunut vaan jo menomatkan aikana pysähdyttiin monissa mielenkiintoisissa paikoissa ja kaikkea ehti myös tapahtua. Bussin kerättyä koko porukan kasaan Suomen puolella oli aika siirtyä Imatran rajanylityspaikalta Venäjän puolelle. Aamukahvit juotiinkin sitten Jääskessä Vuoksen rannalla auringon säteiden luodessa lämmintä tunnelmaa retkeläisten mieliin. Vuoksi oli kyllä näkemisen arvoinen jo kokonsa puolesta. Joku kertoikin Vuoksessa virtaavan ”vaatimattomasti” noin miljoona litraa vettä vuorokauden aikana. Ihan pienestä purosta ei siis tosiaankaan ole kysymys. Vuoksen rannalta matkaa jatkettiin melko tiiviissä tahdissa kohti Antreaa, jonne oli tarkoitus tutustua jo ensimmäisen sukuretken aikana vuonna 2003. Valitettavien sattumien takia Antrea jäi silloin näkemättä, mutta tällä kertaa Antreaan todella päästiin. Antreaan ja erityisesti Hannilan kylään tutustuminen oli tällä kertaa erityisen tärkeää jo senkin vuoksi, että matkassa oli mukana Timo Mykrä Turusta, jonka sukujuuret johtavat juuri Hannilan kylään. Antrean Hannilan kylään saavuttuamme Timo esittelikin muille matkalaisille isänsä kotitaloa, josta oli sodan aikana jouduttu evakkoon lähtemään. Talo oli itse asiassa oikein hyvässä kunnossa sillä siinä asui venäläisperhe, joka näytti pitäneen talosta hyvää huolta. Koska perhe ei sattunut olemaan kotona juuri vierailumme aikana, joutui Timo jättämään tuliaisiksi tuomansa kahvipaketin portin pieleen. Pihalla ollut valppaan oloinen susikoira esti viemästä kahvipakettia sen lähemmäksi taloa. Oikein sydäntä lämmitti, kun Timo soitti isälleen Veikko Mykrälle ”oman kotitalon” edustalta. Veikko olisi varmaan itsekin mielellään tullut matkalle mukaan, mutta pojan puhelu entiseltä kotiseudulta tuntui varmasti myös hyvältä. Hannilan kylään tutustuminen oli muutenkin varsin mielenkiintoinen kokemus. Jo suomalaisten aikana tuiki tärkeä rautatie ja oma juna-asema näyttivät edelleen oleva kylän keskeisiä paikkoja. Valitettavasti radan ympärillä olevat talot eivät yleisesti ottaen olleet kovinkaan hyvässä kunnossa. Toisaalta kylän tekee hyvin idylliseksi polveilevat maisemat ja lukuisat karjalaisten aikoinaan rakentamat kaunispiirteiset talot. Kurjuus ja varojen vähyys näkyi kuitenkin selvästi ympäristön huonossa kunnossa. Tietkin olivat sellaisessa kunnossa, että sateisella ilmalla bussilla liikkuminen olisi ollut miltei mahdotonta. Onneksi ilman haltijat olivat menomatkalla puolellamme. Matka kohti Hiitolaa jatkui Antrean kirkonkylän kautta. Antrean vanhalla kirkonmäellä pidettiin lyhyt muistotilaisuus, jonka yhteydessä sytytettiin kynttilä Antreassa asuneiden esi-isien muistolle. Kirkonmäen muurin vierestä löytyi mainio paikka lounastauolle. Antreasta matka jatkui Käkisalmeen, jossa pidettiin kahvitauko vanhan linnoituksen lähellä olleella vehreällä puistoalueella. Käkisalmeen ei tämän matkan aikana sen enempää ehditty tutustumaan, sillä matka oli pitkä ja kaikkia kiinnosti jo päästä perille Hiitolaan. Loppumatka Hiitolaan sujuikin lähes kommelluksitta. Nimittäin vasta aivan viime metreillä matkaan tuli hieman viivytystä. Saavuttaessa Hiitolan asemakylään ylitetään rautatie vanhan meijerin kohdalta. Tultaessa radan ylityspaikalle ei junia näkynyt missään eikä puomi ollut alhaalla, mutta varoitusvalo oli punainen. Toiseen suuntaan rataa ei meijerin rakennuksen ohi juurikaan nähnyt, joten ei auttanut muuta kuin odotella. Noin 10 minuutin odottelun jälkeen kuski lähti varovasti kokeilemaan ylitystä, mutta juuri silloin juna sitten tulikin. No onneksi ei käynyt kuinkaan ja muutaman minuutin päästä tästä valokin vaihtui vihreäksi ja pääsimme lopulta radan yli ja majapaikkaamme Kurosen talolle. Menomatka oli varsin väsyttävä, sillä ensimmäisenä iltana majapaikassamme uni tuli silmään kuin taikaiskusta. Hyvin nukutun yön jälkeen ryhmä olikin valmiina matkalle kohti Kurkijokea, Elisenvaaraa ja Kilpolan saarta. Aamun valjetessa olimme tarkkailleet sääoloja, jotka enteilivät sateista päivää ja niinpä päätimme tehdä retken, joka olisi mahdollista tehdä pääasiassa bussilla. Sadetta ei sitten koko päivänä tullutkaan, mutta onneksi sadetta ei näkynyt myöskään seuraavana päivänä, jolloin puolestaan jalkauduimme maastoon ja olimme lähes koko päivän ulkoilmassa. Perjantaipäivän ensimmäinen tutustumiskohteemme oli siis Kurkijoki, jossa ”yllättävät” tulipalot ovat aina silloin tällöin aiheuttaneet tuhoa. Muutama vuosi sitten vanhan Kurkihotellin kunnostamistyö sai tulta alleen hieman liiankin paljon. Niinpä hotellia ei sitten lopulta tarvinnutkaan kunnostaa, kun jäljellä ei ollut kuin hiiltyneitä hirsiä. Kurkijoelta kohti Elisenvaaraa suunnistaessamme saimme tuntumaa paikalliseen toimintaan tulipalon sattuessa. Tien vieressä ollut puutalo oli nimittäin ohi ajaessamme ilmiliekeissä. Paikalla oli kyllä paikallisen palokunnan yksikkö, mutta sen verran epämääräiseltä touhu näytti, että emme olleet näkemämme perusteella aivan varmoja siitä oliko palokunnan tarkoitus sammuttaa tulipalo vai varmistaa, että kaikki varmasti palaa. No pääasia on, että ihmisuhreja kyseinen palo ei näyttänyt aiheuttaneen. Elisenvaara oli yllättävänkin ison näköinen kylä. Asemarakennuksen odotustila oli uusitun näköinen ja ratapihalla oli melkoinen määrä tavarajunia. Raiteitakin oli aseman kohdalla yli kymmenen, joten kyseessä lienee nykyvenäjänkin mittakaavassa merkittävä risteysasema. Elisenvaaraanhan päästään junalla pohjoisesta, etelästä ja lännestä. Suomen puolella raideyhteys johtaa Parikkalaan, jonka kautta kulkee kumpaankin suuntaan ilmeisesti melkoinen määrä rahtitavaraa. Elisenvaarasta matkamme jatkui Kurkijoen kautta takaisin Hiitolaan ja erityisesti Kilpolan saareen, jonne lähdimme pienelle kävelyretkelle. Retken kohteena oli ryhmämme seniorin Elvi Heinosen isovanhempien maatila tai oikeastaan tilan rauniot. Vastaanotto ”maatilalla” oli edellisen Karjalan matkamme tapaan erittäin vieraanvarainen. Samppanjaa siemaillessa ryhmämme tutustui siihen mitä tilan rauniosta oli vielä jäljellä. Kurosen talolle saavuttuamme innostuimme vielä pienemmällä porukalla lähtemään katsastamaan Moisuonlahtea, jonne on asemakylästä noin kolmen kilometrin kävelymatka. Matkalla pysähdyttiin hetkeksi isoisäni Johannes Mykrän talon liepeille, jossa asiaan kuuluvalla tavalla avattiin pullo paikallista samppanjaa menneiden aikojen muistolle. Moisuonlahdella pääsimme tutustumaan Paavo Mykrän maatilan jäänteisiin sekä Hiitolanjärven näkymiin. Ylimääräisen kävelyreissun jälkeen maistui grilliruoka Kurosen talolla. Osa porukasta jaksoi vielä iltapalan jälkeen lähteä tutustumaan paikalliseen yöelämään, joka olikin jokseenkin vauhdikasta. Tosin suurimman osan vauhdista taisi aiheuttaa oma porukkamme… Lauantaiaamu ei valjennut yhtään sen aurinkoisempana kuin edellinenkään aamu. Vettä ei kuitenkaan satanut, joten lähdimme matkaan suunnitelman mukaan. Aluksi lähdimme koko porukan voimin Hiitolan hautausmaalle, jossa pidettiin pienet muistotilaisuudet sekä sodassa kaatuneiden Hiitolaisten muistopaaden että vanhan kirkon muistomerkin luona. Hautausmaalta porukka jakaantui siten, että Raija Pasasen (ent. Sankala) kokoama ryhmä lähti Kurosen autolla tutustumaan Hiitolan Peräkylään. Muu ryhmä jatkoi bussilla kohti Mykräkylää. Osa porukasta jäi matkalla Mykräkylään kyydistä omien esivanhempiensa kotipaikkojen lähistölle. Mykräkylän kautta matkasivat myös Pukinniemen pysäkille asti patikoinut ryhmä. Itsekin lähdin äitini ja Timo Mykrän kanssa kävelemään kohti Pukinniemeä. Isäni jäi puolestaan rakentamaan grilliä makkaran paistoa varten isoisänsä talon kivijalan viereen Mykräkylään. Matka Pukinniemeen olikin melkoista vaeltamista, kun ainoa kulkukelpoinen reitti oli junarata. Siinä junarataa tallatessa tuli useammin kuin kerran mieleen, että resiinalla tai peräti junalla matka taittuisi hieman mukavammin. Pukinniemeen päästyämme tutustuimme Juhana Mykrän opastuksella siellä asuneiden Mykrien asuinrakennusten jäännöksiin sekä vanhaan koulun paikkaan, joka oli kyllä jo reippaasti metsittynyt. Paluumatkalle lähdimme äitini ja Timon kanssa jo hyvissä ajoin sillä mielessä välkkyi makkaranpaisto esi-isien asuinpaikalla. Pukinniemeläiset jäivät vielä hetkeksi ihailemaan omien esi-isiensä asuinpaikkoja. Vaikka olimme käytännössä kävelleet koko päivän jaksoi suuri osa ryhmästämme vielä asemakylään palattuamme kiivetä Linnavuoren huipulle, jonne olimme muinakin iltoina kavunneet soittamaan Suomeen jääneille läheisillemme. Linnavuorelta nimittäin sai yhteyden suomalaisiin operaattoreihin eikä Suomeen tarvinnut soittaa paikallisten operaattoreiden (joiden hinnat on kuulemma aika kovat) kautta. Me suomalaiset kiipesimme Linnavuorelle loivalta puolelta, joka sekin tuntui paikoin olevan varsin jyrkkäseinäinen. Sen sijaan paikalliset nuoret näyttivät olevan melkoisia hurjapäitä sillä he kiipesivät vuorelle jyrkintä seinämää pitkin kuin vuorikiipeilijät ikään. Sunnuntaiaamuna oli aika pakata tavarat ja ahtautua bussiin pitkää kotimatkaa varten. Tuntikaupalla bussissa istuessa virisi ajatus jo seuraavasta Karjalan matkasta. Uskoisin, että kaikki bussilla Hiitolaan matkustaneet ovat saaneet enemmän tai vähemmän tarpeekseen bussissa istumisesta. Niinpä voisi vaihteen vuoksi kokeilla matkustaa Hiitolaan junalla. Hiitolan asemakylä näytti tätä nykyään varsin vireältä paikalta, jonne paikallisjuna kulki Viipurista ainakin pari kertaa päivässä. Junassa matkustamisessa on tietenkin omat kommervenkkinsä, mutta voisihan sitä ainakin suunnitella. Hiitolassa majoitus- ja kuljetuspalvelut sujuisivat varmasti edelleen Markku Kurosen kautta. Sukuretkestämme jäi jälleen mieleen parhaiten hilpeä ja reipas tunnelma, joka kaikista matkalle lähtijöistä huokui. Erityisen mukavaa oli kuunnella Hiitolassa asuneiden Elvi Heinosen ja Hilkka Kekin muisteloita, joista koko ryhmämme sai eri yhteyksissä nauttia. Heille suurkiitos jaksamisesta meidän ”nuorten” joukossa. Markku ja Virpi Kuronen tekivät jälleen erinomaista työtä käytännön järjestelyjen suhteen. Majoitus-, kuljetus- ja ruokahuolto pelasi jälleen mainiosti, joten kiitos siitä. Kiitokset myös puheenjohtajallemme Juhana Mykrälle, joka oli jälleen tehnyt aikaa ja vaivaa säästämättä runsaan infopaketin karttoineen ja selostuksineen matkaan osallistuneita varten. Näin mukavan retken jälkeen on taas mukava lähteä suunnittelemaan uutta matkaa parin vuoden päästä. Ehkäpä silloin matkaammekin bussin sijaan junalla. Janne Mykrä, sukuseuran sihteeri Tilaa kannaksen retken videotallenneAntero Pasanen on koostanut Mykrien sukuretkestä videon. Tallenteen saat joko VHS-kasetilla tai DVD-levyllä kotiin postitettuna á 10 euroa/kpl, sisältää kulut. Tilaukset: Raija Pasanen, Piimäsillantie 100, 41930 KUOHU, raija.pasanen@suomi24.fi |